Project 116: Tutkimusrahasto

Tavoitteena on perustaa vertaisrahasto ruohonjuuritason yhteiskunta- ja humanistisen tutkimuksen rahoittamiselle. Tutkimusrahasto kerää lahjoituksina rahaa myönnettäväksi (Tampereen yliopistossa; vastaava konsepti voisi toki toimia muunkin kotipesän ympärillä). Ajatuksena on, että rahasto voi tukea suhteellisen pienimuotoisia ja nopealiikkeisiä hankkeita, ihannetapauksessa rahoituspäätöksiä voitaisiin tehdä useamman kerran vuodessa. Rahoitusta haetaan anonymisoiduilla hakemuksilla ja päätökset tehdään avoimesti verkossa.

Tavoite 

Luoda toimiva konsepti vertaisrahastolle; sisältää oikeudellis-organisatorisen rakenteen (apurahan myöntäjä, lahjoitusten vastaanottaminen, rahoituspäätösten teko, verotus, jne.), tarvittavan nettialustan (lahjoituksen, hakemukset, päätöksenteko) ja mahdolliset selvitykset ja yhteydenpidon yliopiston ja sen yhteistyötahojen kanssa. 

Haettava tiimi 

Konseptin luominen vaatii paneutumista kolmeen osa-alueeseen:
i) organisaatio- ja oikeusopilliset kysymykset,
ii) webbilalusta lahjoittamiselle, hakemiselle ja päätöksenteolle ja
iii) "social engineering" eli vertaisryhmää innostavan ja oikeudenmukaiseksi koetun toimintamallin löytäminen. Tiimin tavoiteltu koko on 3-5 henkeä. 

Aikataulu 

Hanke voi alkaa heti. 

Tuki & yhteistyö 

Toimeksiantaja Osuuskunta Rohkean reunaan tapaa säännöllisesti tiimin kanssa hankeen keston ajan; lisäksi tiimin toivotaan pitävän koko yliopistoyhteisöä tilanteen tasalla hankkeen kestäessä esim. netin avulla. 

Yhteystiedot 

Tere Vadén, tere.vaden [at] uta.fi, 050-437 2644 
Juha Suoranta, juha.suoranta [at] uta.fi 
Antti Salminen, antti.e.salminen [at] uta.fi 

Informoithan myös Demolan henkilökuntaa (riina.pulkkinen [at] hermia.fi), jos otat yhteyttä toimeksiantajan edustajaan.  

Lisää aiheesta: 

 


Additional project dataShare this

Project partner

Facilitator

Members

Public blog

    No blog entries.