DanceNavigator: Viikko 8

Tällä viikolla pohdimme edelleen ohjelman toiminnallisuutta ja sitä, mitä tässä vaiheessa kannattaa tehdä kun aikaa on n. 3 kuukautta ja ohjelman laajennusmahdollisuudet lähes rajattomat. Joudumme todennäköisesti rajaamaan muutamia ideoita pois ja tekemään tässä vaiheessa melko tiiviin paketin. Vaikeaa onkin ollut rajata toteutusta, sillä haluamme kuitenkin saada sellaisen demon aikaan, jolla voidaan antaa hyvä kuva ohjelmasta ja sen mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Olemme yrittäneet benchmarkata jos löytäisimme samantapaisia sovelluksia, mikä ei ole paljoakaan tuottanut tulosta, kun tämä onkin melko lailla ensimmäinen laatuaan.

Torstaina törmäsimme melkoiseen ongelmaan. Ohjelman alustaksi on lähes koko ajan ajateltu iPhonea monien hyvien ominaisuuksien vuoksi. iPhonessa on kuitenkin se ongelma, että se toistaa videota vain full-screeninä, mikä vei pohjan aikaisemmalta suunnitelmalta, johon tanssin opetuksen piti osittain pohjautua: vierekkäisiin videokuviin. Etsimme vaihtoehtoja mm. Androidin ja Maemon suunnalta, ja hetken aikaa pohdimme flashin käyttöä. Se kuitenkin osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi, sillä se on melko raskas mobiilijärjestelmissä. 

Perjantaina palasimme jälleen pohtimaan iPhonen mahdollisuuksia, sillä tiimimme ei millään haluaisi luopua siitä. Mietimme uusia tapoja, joilla tanssia voisi opettaa ilman vierekkäisiä videokuvia. Jotain hyviä vaihtoehtoja keksimmekin.

Päätimme ehdottaa asiakkaalle tapaamista seuraavalle viikolle, jolloin tekisimme lopullisia päätöksiä mm. alustan ja ominaisuuksien suhteen. Perjantain palaverissa taisimme saada myös uuden jäsenen tiimiimme:Manoksen. Tämän vuoksi saattaa kieli vaihtua melko nopeasti myös blogissa englantiin! Viikonloppuna sain myös tiedon projektista kiinnostuneesta äänisuunnittelijasta, jonka tapaamme seuraavassa palaverissa.

Tässä siis tiimimme viikon 8 kuulumisia. Eiköhän me kohta jotain saada aikaankin!

                                                                          -Jenna Ruostela